KALIUM
Atk no ja lyhenne 1999 P -K
  1994 dU-K
  2004 U -K
Yleistä Kalium on tärkein solunsisäinen kationi. Elimistön kaliumista noin 98 % on intrasellulaaritilassa. Kalium imeytyy suolistosta lähes täydellisesti ja ylimäärä erittyy pääasiassa virtsaan munuaisten distaalisissa tubuluksissa. Eritykseen vaikuttavat mm. aldosteroni, kortisoli sekä elimistön happo-emäs- ja natriumtasapaino. Plasman kaliumtaso vaihtelee normaalitilassa hyvin vähän.

Hypokalemiassa virtsan kaliumpitoisuus laskee myöhemmin kuin plasman. Vuorokausivirtsan kaliummääritystä käytetäänkin lähinnä Addisonin taudin, Connin syndrooman ja munuaistautien arvioinnissa.
Indikaatiot Neste- ja elektrolyyttitasapainon arviointi. Munuaistubulusten ja lisämunuaiskuoren toimintahäiriöiden diagnostiikka.
Lähete Ei erillistä lähetettä.
Esivalmistelut Ei erityisiä toimenpiteitä.
Potilasohje dU-K: Vuorokausivirtsan keräys, säilöntäaineeton (4346-2016-P).
U -K: Virtsanäyte säilöntäaineettomat (6069-2019-P).
Menetelmä Ioniselektiivinen elektrodi (ISE), suora tai epäsuora mittaus.

Akkreditoitu menetelmä (Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, kliinisen kemian ja mikrobiologian palveluyksikkö, T177, FINAS-akkreditointipalvelu, akkreditointivaatimus SFS-EN ISO 15189)
P -K: Menetelmä on akkreditoitu Seinäjoen keskussairaalan, Alajärven, Kauhavan ja Lapuan toimipisteissä.
Tekotiheys P -K: Joka päivä, päivystystutkimus.
dU-K: Joka päivä.
Näyte
P -K: 1 ml hemolysoitumatonta plasmaa. Lapsilta kertamääritykseen vähintään 0.5 ml.
dU-K: 10 ml hyvin sekoitettua vuorokausivirtsaa.

 
Näytteenotto dU-K: Virtsa säilytetään keräyksen aikana viileässä. Keräysastiaan ei lisätä säilöntäainetta. Ks. myös erillinen vuorokausivirtsojen keräysohje.
Näyteastia P -K: Barricor plasmaputki tai Hepariinigeeliputki, 5 ml.
dU-K: Virtsankeräysastia, virtsaputki 10 ml.
Näytteen säilyvyys P -K: Erotettu plasma säilyy 2 vrk huoneenlämmössä ja viikon jääkaapissa.
dU-K: Virtsanäyte säilyy 2 vrk huoneenlämmössä ja viikon jääkaapissa.
Näytteen lähetys Näyte voidaan lähettää huoneenlämpöisenä.
 
Viiteväli
Tulkinta Plasman kaliumpitoisuuteen vaikuttaa potilaan metabolinen tila, happo-emästasapaino sekä munuaisfunktio. Asidoosissa tulisi kaliumin olla kohonnut ja alkaloosissa alentunut; usein myös kloridivajauksen ja hypokloreemisen alkaloosin yhteydessä on hypokalemiaa.

Kaliumpitoisuus on kohonnut Addisonin taudissa, lisämunuaiskuoren vajaatoimintatiloissa, suurten kudostuhojen yhteydessä, äkillisessä tubulaarisessa nekroosissa, akuutissa verenkierron kriisissä ja akuutissa anoksiassa sekä aldosteroniantagonistien vaikutuksesta. Hyperkalemiataipumus liittyy myös uremiaan.

Hypokalemiaa tavataan diureettien käytön yhteydessä sekä pitkäaikaisen parenteraalisen nestehoidon yhteydessä, jos kaliumin saanti ei ole riittävää. Hypokalemiaa voivat aiheuttaa myös natriumin menetys oksentamisen ja ripulin seurauksena, pitkäaikainen laksatiivien käyttö sekä maksakooma. Connin syndrooma, Cushingin syndrooma sekä primaarinen ja sekundaarinen aldosteronismi aiheuttavat lisääntynyttä kaliumin eritystä virtsaan ja sen seurauksena hypokalemiaa. Renaalinen tubulaarinen asidoosi saattaa myös aiheuttaa hypokalemiaa.

Virtsan kaliumeritys on riippuvaista ravinnon kaliummäärästä.
Päivitetty 10.2.2025
 

Takaisin hakemistoon...